Poliittisen ohjelman ja vaalivaikuttamisen kanssa katsotaan vaalikautta pidemmälle. Tunnustellaan ja arvioidaan sitä, mitkä asiat voivat meihin vaikuttaa jo ihan paikalliselta tasolta valtakunnan tasolle. Ei toivota vain yhtä parhainta tai kamalinta mahdollista tilannetta vaan hyväksytään, että on useampia mahdollisuuksia.

Keskustelujen fasilitoinnin ja keskusteluverkostojen lisäksi syvennytään yhteistyöhön – kuullaan ja kuunnellaan toisiamme. Jokainen toimija voi oppia toiselta, myös liitto voi oppia opiskelijakunnilta. Mahdollistetaan itse se, että voimme oppia toisiltamme tilanteessa kuin tilanteessa.

Ammattikorkeakoulukenttä ei näy tarpeeksi, mutta me olemme ne, jotka voivat tehdä siihen muutoksen. Tarvitaan rohkeutta nousta jalustalle, puhua ääneen ja tulla kuulluksi. Tuodaan jokainen opiskelijakunta, koko kenttä tutuksi jokaiselle korkeakouluopiskelijalle, päättäjälle ja potentiaaliselle yhteistyökumppanille. 

”Opiskelijakenttä tarjoaa aina uutta ja ihmeellistä. Haluankin mennä kohti uutta, tutustua monimuotoisempaan toimintaympäristöön, kehittää omaa osaamistani ja ennen kaikkea tehdä töitä yhä useamman AMK-opiskelijan vuoksi.”
– Emmi Lainpelto

Olen neljännen vuoden opiskelija Tampereen ammattikorkeakoulusta ja kolmannen vuoden Tamkolainen. Olen toiminut Tamkossa ensin edunvalvonnan ja etenkin sosiaalipolitiikan parissa, ja kaksi viimeistä vuotta olen saanut kunnian toimia opiskelijakuntamme puheenjohtajana. Olen myös ollut mukana paikallisella ja valtakunnallisella tasolla poliittisissa ja poliittisesti sitoutumattomissa nuorisojärjestöissä, nuorisovaltuustotoiminnassa sekä myös opiskelijatoiminnassa. 

Kokemusta korkeakoulukentästä, opiskelijaedunvalvonnasta ja järjestötoiminnasta on ehtinyt siis kertyä. Edunvalvonta, vaikuttaminen ja konkreettinen tekeminen ovatkin sitä mistä nautin ja sitä, missä koen olevani todella hyvä. Haluankin tulevaisuudessa tehdä tätä kaikkea entistä suuremman ja monimuotoisemman opiskelijaporukan puolesta.

Opiskelun ja opiskelijakunnan ulkopuolella teen satunnaisesti töitä terveysalalla ja rentoudun vapaalla. Olen valmis antamaan työlleni kaikkeni ja olen aina valmiina auttamaan. Tiedostan kuitenkin myös omat rajani, ja osaan ottaa omaa aikaa.

Suomen opiskelijakuntien liitto tarvitsee puheenjohtajan, joka pystyy pitämään langat käsissään ja joka yhdessä muiden toimijoiden kanssa vahvistaa liittoa toiminnallaan. Kokemusta itseni ja erilaisten vapaaehtoisten johtamisesta sekä esihenkilönä toimimisesta on ehtinyt karttua, ja koen tämän vahvana osa-alueena itselläni. Puheenjohtajana olen määrätietoinen ja vastuullinen; varmistan, että tehtävät hoidetaan, mutta myös kuuntelen ja huolehdin siitä, että jokainen jaksaa.

Opiskelijakuntakenttä on ollut muutosten edessä jo hetken aikaa. Ammattikorkeakoulu- ja opiskelijakuntakulttuuri tarvitsee entistä enemmän näkyvyyttä ja vahvuuksien esilletuomista. Ne tarvitsevat määrätietoista vaikuttamista ja yhdessä tekemistä, sillä SAMOKin seuraavat vuodet tulevat määrittämään paljon, mutta perusteellisella työllä ne tulevat myös antamaan paljon enemmän takaisin.

Vuosi 2022 tulee olemaan AMK-opiskelijayhteisön ja poliittisen vaikuttamisen vuosi, jolloin tehdään uutta poliittista ohjelmaa ja suunnitellaan vaalivaikuttamista, joka tulee tukemaan hyväksytyn strategian kanssa liiton tavoitteita ja tarkoituksia. Enää ei voida tarkastella vain muutamaa seuraavaa vuotta, vaan on uskallettava rehellisesti katsoa pidemmälle. Kenttä ja liitto voivat todistetusti muuttua hetkessä ja liiton pitää pystyä varautumaan siihen mitä seuraavan askeleen päässä on.

Vaikuttavan opiskelijayhteisön tueksi meidän tulee kehittyä liittona ja toimijoina  kuunnellen valtakunnallisesti verkostoja sekä korkeakoulu- ja opiskelijakuntakenttää. Meidän pitää myös pystyä tunnistamaan ja tunnustamaan jo olemassa olevat vaikeudet ja heikkoudet, sekä oppia ja kehittää uutta vanhan hyvän tueksi.

Emmi Lainpelto
emmi(at)tamko.fi
+358 44 082 6560

Joonas Soukkio
joonas(at)tamko.fi
+358 44 082 6564